Löytöretkeilyä kirjakauppoihin

  • Posted on: 9 July 2008
  • By: janne

Aamu lähti melkoisen hitaasti käyntiin. Huomattiin varttia ennen aamupalan loppumista että pitäis liikkua tai jää se välistä. Noh, se jäi välistä. Tunnin vetkuttelun jälkeen päästiin kuitenkin liikkeelle ja pienen pohtimisen jälkeen päätettiin käydä Harrodsilta täytetyt patongit.

Leluosastolta päästyämme ja syötävät ostettuamme suunnistimme Hyde Parkkiin. Sieltä löytyi houkuttelevia aurinkotuoleja lammen rannalta. Söimme eväät ja istuskelimme hetken pohtien kesyjen lintujen ahdistelua (siis miten ne ahdistelee ihmisiä, tietenkin). Sitten paikalle pölähti turistien karkottamiseen erikoistunut kesätyöläinen, kertoi että tuoleilla istuminen maksaa 1.5 £ / 2 h. Siirryimme varjoon maksuttomalle penkille katsomaan kun seuraava seurue häädettiin istuimiltaan.

Puiston jälkeen satunnaisen harhailun tuloksena päädyimme 6 kerroksiseen retkeily-/kiipeilyliikkeeseen. Näkyi kaikkea hakuista kiiloihin ja köysiin, mutta eipä sitä nyt tietenkään ole tarvetta noille. Tai on köydelle, mutta sekin on vähän hankala saada Suomeen.

Ajeltiin Covent Gardeniin markkinoita tutkimaan ja jäätiin katsomaan katutaiteilijaa. Ensin se nieli puhelletun metrin mittaisen taikurin ilmapallon. Seuraavaksi puki kumihanskan päähänsä ja puhalsi sen tyynyn kokoiseksi ennen kuin se puhkesi. Lopuksi otti Antin ja kaksi muuta raavasta nuorta miestä avustajiksi. Antti ja toinen pistettiin pitämään naruilla tikkaita pystyssä keskellä kivistä pihaa ja kolmannelle annettiin kolme keilaa syötettäväksi merkistä. Taikuri siis kiipesi tikkaitten nokkaan, nieli miekan, otti kolme keilaa kiinni ja alkoi heittelemään niillä. Ei tippunut katuun.

Nettikahvila etsittiin ja sen jälkeen käytiin ensin valtavassa keskustan kirjakaupassa ja sitten pienessä scifi kaupassa vähän syrjemmässä. Ruuaksi jotain halpaa pitsaa ja sitten keskustaan takaisin. Löytyi iso dvd kauppa jossa oli ale.

Ei ollut vielä tarpeeksi myöhä niin mentiin piipahtamaan pelihallissa ja voitettiin 475 tikettiä ota tai jätä -pelistä. Nyt on jotain tuhannen tiketin luokkaa, mutta palkinnot on melko pehmolelupainotteisia...