Majoituskärsimystä

  • Posted on: 11 July 2008
  • By: janne

Eilisestä unohtui että dormiin oli tullut lisää asukkaita, kaksi kappaletta. Huonepalvelu oli käynyt petaamassa Tommin sängyn ja sen oli vallannut joku. Onneksi vielä oli yksi sänky vapaana. Tai siis ennen musikaalia oli. Musikaalin jälkeen sängyltä löytyi outo rinkka, eli olivat yrittäneet majoittaa seitsemän ihmistä kuuteen sänkyyn. Noh rinkka lähti lattialle ja myöhemmin yöllä kun sen omistaja palasi sitä asiaa kuulemma selviteltiin, mutta sen osan onnistuin nukkumaan.

Torstai meni pääasiassa kuulokkeitten etsimiseen, löydettiin katu joka oli täynnä elektroniikka liikkeitä, vaan ei silti löydetty mieleisiä. Kaduilla oli ruuhkaa ja ajettiin pari kertaa bussilla yhden pysäkin välejä ettei tarvitsisi kävellä tungoksessa. Molemmilla kerroilla mentiin kyllä reilusti yli kohteesta. Illalla tavattiin Antin aupair tuttuja.

Hostellilla oli Tommin vanha sänky tyhjentynyt joten se vallattiin takaisin. Lorenzo heräsi ja valitti jotain italiaksi ja alkoi yskimään. Ja jatkoi yskimistä koko yön. Ja aamun. Inisten välissä jotain mamma miaa ja vastaavia fraaseja. Varsin rasittavaa.