3.6 Hell - Trondheim

  • Posted on: 4 June 2015
  • By: jaa

Yöllä joku tuli hienolla autolla hävittämään lepopaikan roskalavalle kasoittain lasia, särkemisen äänet tuntuivat jatkuvan loputtomiin. Aamulla tutkimukset paljastivat sen olleen ikkunalasia.

Ilma näytti harmaalta mutta kuivalta, joten päätin vihdoinkin pyöräillä. Seuraava kohde oli 20km päässä, Hell, ja sinne menisi ison tien lisäksi toisella puolen jokea pienempi ja mutkaisempi vaihtoehto. Pyörät olivat saaneet kevyen mustan pinnoitteen, mutta kahvojen ja penkkien pyyhkimisen sekä jarru- ja vaihdetestien jälkeen kaikki tuntui olevan ajokunnossa. Reitti oli melko maltillinen mäkien suhteen kun oltiin laakson pohjalla. Viiden kilometrin jälkeen alkoi satamaan kevyesti.

Sovitulle kohtaamispaikalle saavuttiin molemmat samaa vähän ohi mennyttä reittiä pitkin. Alkuperäinen suunnitelma päivälle oli käydä etsimässä paikallinen iso luola, mutta sade ja täysi epätietoisuus luolan sijainnista muuttivat suunnitelmia. Jatkettiin siis kohti Trondheimiä.

Sopivalla moukantuurilla löydettiin ostoskeskus ja sen hyvä parkkipaikka kaupungin laitamilta. Pienen kiertelyn jälkeen palattiin autoon hyödyntämään Burger Kingin avointa wlania jotta saatiin tietoon Norjan kruunun kurssi. Kierreltiin vielä vähän ja syötiin Burger Kingissä. Paikallinen lehti ennusti seuraavaksi kolmeksi päiväksi sadetta.

Päätettiin lähteä polkupyörillä katsomaan keskustaa, koska asuntoautolla on ikävä etsiä parkkipaikkaa. Pyöräteitä ja -kaistoja oli reilusti, osa matkaa ajeltiin autojen kanssa. Keskustassa lukittiin pyörät hienon pankin eteen ja lähdettiin kiertelemään kaupunkia. Keskiaikaisen kivisen katedraalin julkisivu oli täytetty kymmenillä patsailla ja oli muutenkin äärimmäisen koristeellinen. Viereinen arkkipiispan linnoitus oli hieman pelkistetympi. Sotamuseoon oli ilmainen sisäänpääsy joten kävimme tutkimassa miten Norja-Tanska on sotinut Ruotsin kanssa vuoristossa. Kirpputoreja alkoi löytyä hieman sivummalta vanhoista sataman viereisistä puutaloista. Paluumatkalla autolle käytiin etsimässä uimahallin luota parkkipaikkaa. Pyöräretken pituudeksi tuli 12 km.

Hyvin tiedusteltua reittiä pitkin uimahallille ajellessa katseltiin kummallisesti kärryn takalaidalle melkein 45 asteen kulmaan lastattua kaappia. Pian kaappi alkoikin piirtää valkeaa viivaa tiehen ja pysähtynyttä kuljetusta ohittaessa nähtiin kuskin paikalla täti suu auki, katsomassa taaksepäin munkki kädessään. Uimahallissa oleiltiin pari tuntia, laskettiin liukumäkiä ja lilluttiin porealtaissa. Ja puhdistuttiin. Liukumäet oli kivat, mutta vesiputoussuihkut melko mitättömät.

Uinnin jälkeen iltakahdeksan aikoihin lähdettiin jatkamaan matkaa kohti etelää. Keskustassa ei haluttu nukkua eikä keksitty suurempia syitä pysyä Trondheimissä toista päivää. Ennen kaupungista poistumista piipahdettiin vahingossa vielä kaupassa kun E6:lle liittymisen opasteet olivat hieman puutteelliset. E6:lla oli puolisenkymmentä automaattista tietullia, joitten hinnat vaihtelivat 8-34 NOK välillä. Mitään maksukoppeja ei ollut, Autoliiton kirjan mukaan lasku seuraa auton omistajalle postissa.

Yöpymiseen sopivia levikkeitä ei meinannut löytyä enää, No Camping -kylttejä taas huomattavasti enemmän kuin alkumatkasta. Meidät hieman hullusti ohittaneen auton pysäytti vielä hullummin ohittanut salapoliisi. Matkalla pysähdyttiin levikkeellä lämmitetyssä ja tuuletetussa vesivessassa, sielläkin luki kohteliaasti että jatkahan matkaa, elä nuku täällä. Lopulta yöpaikka löytyi saksalaisten vierestä vähän kauemmas tiestä vievällä kääntöpaikalla.

blog: