8.6 Billund - Lyypekki

  • Posted on: 9 June 2015
  • By: jaa

Pikaisen poistumisen vuoksi aamupuuro keiteltiin sisällä ja syötiin ulkona leirintäalueelta. Puuroa jäähdytellessä ilmaisen langattoman kuuluvilla yritettiin vielä ladata karttoja Tomtomiin. Jonkun vuoden vanhat pohjoismaiden kartat olivat riittäneet tähän mennessä, mutta eivät enää muutaman tunnin kuluttua. Jonkinlainen valtava paketti saatiin ladattua, mutta laitteen muisti oli liian pieni. Alettiin siis harjoittelemaan puhelimen navigaattorin käyttöä rinnalla rajalle asti. Paperikartat kyllä on mukana myös isompien suuntien suunnitteluun, mutta ramppien kanssa ne ovat vähän riittämättömät.

Saksan puolelle päästyämme alkoi olla aika pysähdykselle. Nähtiin moottoritien varressa huoltoaseman kyltti, mutta kääntymisen jälkeen ei löytynyt lisää opasteita eikä asemaakaan. Pikkukylään mutkittelun jälkeen löytyi kaksi huoltoasemaa, mutta kummallakaan ei ollut vessaa ainakaan asiakaskäyttöön. Kiemurreltiin lopulta takaisin päätielle. Joidenkin kilometrien jälkeen vastaan tuli ihan oikea usean rekankin majoittava P-paikka vessalla. Sosiaalinen rekkamies valitteli vessojen epäsiisteyttä ensin saksaksi ja vaihtoi sitten kielen englantiin, kun huomasi ettei Eme ymmärtänyt.

Perillä Lyypekissä oltiin kahden aikoihin, majoituttiin leirintäalueelle "Campingplatz Lübeck-Schönböcken". Matkaa vanhaan kaupunkiin näytti olevan noin 3,5km suuntaansa ja sääkin oli aurinkoinen. Otettiin siis pyörät alas telineeltä ja lähdettiin polkemaan. Pyörä/jalkakäytäviä oli ihan hyvin ja liikennekin otti meidät ja muut pyöräilijät huomioon.

Pyörät lukittiin vanhan kaupungin laidalle joen kaiteeseen. Ensimmäisenä tavoitteena oli löytää ruokaa, kun alkoi olla jo myöhä sen suhteen. Löydettiin Saksalle tyypillinen kebab-paikka, jossa lihat pyörivät vartaalla pystyssä olevassa kaasugrillissä. Itse lihakin on vähemmän jauhelihamaista. 

Päivän seuraavat tavoitteet olivat kangas-, metsästys- sekä puhelinkauppoja. Käveltiin pitkin kävelykatua ja katseltiin vanhoja punatiilitaloja ja pienoismalleja vanhoista jo puretuista. Pieni jäätelöpallo maksoi 1€, ostettiin myös Hollantilaisia mansikoita ja kirsikoita. Kangaskauppa löytyi lopulta, mutta siellä ei ollut haettua maastokangasta. Metsästyskauppaa ei löytynyt osoitteesta huolimatta. Puhelimia kauppasivat lähinnä operaattorit kytkyllä tai käytettyjen myyjät. Käytiin vielä ottamassa kuva toisesta vielä jälkellä olevasta, tosin varsin vinosta, vanhan kaupungin valtavasta punatiilisestä porttitornirakennuksesta.

Pyörät olivat säilyneet ongelmitta ja paluumatka leirintäalueellekkin meni jouhevasti. Kokonaismatkaksi tuli vähän reilu yhdeksän kilometriä. Ei ollut vielä kovin myöhä, joten kävin yksinäni uudella kierroksella tutkimassa turistikarttaan merkittyjä potentiaalisia ostoskeskuksia. Löytyi marsipaanitehtaanmyymälä ja kaksi ostoskesḱusta. Myös muutamia lehmiä ja hevosia. Iltapalaksi riitti valtavien kebab annosten jälkeen kevyt tee-iltapala

blog: