Roommates

  • Posted on: 5 July 2008
  • By: janne

Tai miksi dorm on mielenkiintoinen. Vanhempi italialainen, ilmeisesti Lorenzo nimeltään, toinen ranskalainen, nimi jotain Franzeskon tapaista. Molemmat töissä ravintoloissa, kumpikaan ei tunnu osaavan englantia kovin hyvin. Molemmat asuvat hostellissa pitempään.

Tommi ja Antti lähtivät tapaamaan Antin aupair aikojen kavereita Greenparkiin, minulla ei riittänyt enää virtaa kun edellinen yökin oli jäänyt todella tyngäksi. Niin ja Doctor Whon season finale oli alkamassa telkkasissa. Aika loistava aloitus olla Lontoossa sen kannalta.

Edellisenä yönä oltiin lennetty maahan, ja päivä oltiin seikkailtu pitkin Lontoota, käyty valtavalla tori / rihkamakauppakeskittymällä Camdenissa ja tyhjässä Hobgoblin pubissa yhdellä. Niinpä alkoi olla melko väsy olo ja pääkin vähän kipeä väsymyksestä. Ja muutenkin uudet ihmiset ahdistaa joten jäin torkkumaan huoneeseen odottaen Doctor Whon alkua.

Italialainen tulee huoneeseen ja istuu ikkunan luo kaivaen tupakkaa esiin ja alkaa kyselemään minulta niitä peruskysymyksiä. Noh, melko jankkaamista tuntuu olevan selittäminen, jää keskustelu melko hataraksi.

Ranskalainen alkaa heräilemään ja alkaa loppumaton jankkaaminen siitä miten italialaisen mielestä ranskalaisen pitäisi irtisanottua huomenna. Hiljalleen saan selville että irtisanoutumisilmoituksella yritetään saada pomo pyytämään ranskalaista jäämään ja kohtelemaan jatkossa paremmin. Ilmeisesti italialaisella on turvaverkkotyöpaikkakin tiedossa.

Ehkäpä jo huomenna tämä saaga saa jatkoa...