roadtrip09

Pe 21.8

  • Posted on: 21 August 2009
  • By: janne

Ylös neljältä, kamat kasaan salamana, ei edes aamupalaa. Perillä kun oltiin niin Ville yllättäen hyppäsi kuskin paikalta pois keskellä pysäköintikieltoaluetta ja juoksi jonoon. Minä sitten parkkeerasin auton oikealle paikalle ennen kuin otettiin leivät mukaan ja mentiin jonoon. Lopullinen aika oli varttia vaille kuusi, edellä vain yksi espanjalainen joka sai 11 lupaa eilen ja halusi saman verran lisää. Takana, kuulemma minuuteista kiinni, oli poika jonka tarkoituksena oli kaverinsa kanssa vaeltaa Mount Whitneyn kautta Los Angelesiin noin 280 mailin päähän ja vielä ehtiä lentokoneeseen seuraavaan sunnuntaihin mennessä.
Wilderness Center aukeaa, ranger kertoo koko jonolle säännöt metsässä liikkumiseen kuin eka luokkalaisille, "Kuka tietää miten metsässä kakitaan". Saadaankin lupa jo täksi päiväksi, huominen olisi täynnä.
Tarkoituksena on siis käydä Half Domella. Ensin vaeltaa Little Yosemite Valleyhyn, olla yötä teltassa, aamulla kivuta huipulle ja vielä kävellä takaisin autolle.
Valmisteleminen kestää, syödään spagettia puiston Food Courtissa (huoh...) ja pakataan rinkkoja. Lopuksi vielä erotellaan autosta pois kaikki karhuja kiinnostava, kuten ruoat, pesuaineet ja muut haisevat asiat.
Melonit karhulaatikkoon muhimaan laitettuamme, noin kolmen aikaan, suuntasimme kulkumme kohti 1200 metrin mittaista ja 7.6 km pituista nousua leiriin, mukana enimmäkseen vettä. Kuumahan siinä helteessä tuki jotain 35 asteen taisi olla ja aurinko porotti. Turisteja tietenkin joka paikka täynnä, tosin sitä vähemmän mitä kauemmas päästiin.
Perillä oltiin ja saatiin teltta pystyyn juuri ennen kuin aurinko alkoi laskea. Kylmä vuorijoki oli onneksi vieressä niin ei aivan hikisenä täytynyt telttaan mennä. Syötiin Wallmartista ostettua purkkispagettia (nappisuoritus edeltävän ruoan valinnassa taas). Tulitikkuja ei tietenkään ollut kenelläkään niin jouduttiin lainaamaan naapureiden.
Nukkumassa oltiin taas ajoissa kun pihalla oli niin pimeää. Ja ehkä siksikin kun aamulla pitää herätä aikaisin. Ville pidettiin pihalla kun teltta on just sopiva kolmelle, muut haisevat tavarat taas yöpyivät suojassa karhulaatikossa.

blog: 

La 22.8

  • Posted on: 22 August 2009
  • By: janne

Herätys viideltä, puuroa kiehumaan. Päivän tavoitteena kiivetä Half Domen huipulle, palata leiriin, syödä ja jatkaa takaisin autolle. Leiristä matkaa huipulle
5.1 km ja nousua 217 m. Matka menee vähän helpommin kuin eilinen kun varusteeksi valittiin lähinnä vettä ja meloni. Ihmisiä näkyy jonkun verran, mutta paljon vähemmän kuin eilen. Joku porukka kertoo lähteneensä eilen illalla San Franciscosta seitsemältä ja alkaneensa kävellä aamulla puoli kolmelta.
Polku jyrkistyy hiljalleen, ensin kallioon hakatuiksi portaiksi ja sitten 45 asteen kulmassa nousevaksi vaijeriportaikoksi. Vaijereiden alapäässä on isot kasat työrukkasia nousua auttamaan. Paikalla on tässä vaiheessa jotain kymmenisen ihmistä, joten nousemiseen ei mene kovinkaan kauaa, näytti paljon pahemmalta kuin oli.
Half Dome 2693m nyt siis valloitettu.
Ylhäältä näkyi ympäri laaksoa varsin hyvin ja hienosti. Turisteja oli parisen kymmentä, kiipeilijäpari oli yhdeltä sivulta tulossa ylös. Näköaloja katsellessa vaivalla valitut aurinkolasit luiskahtivat alas paidankaulukselta ja tietenkin alas reunalta. Ensin oletin että sinne nekin lasit sitten meni, mutta tarkempi tutkiskelu osoitti että ne lojuivat kielekkeellä kymmenisen metriä alempana. Melko lähelle pääsi suht turvallisesti sivulta, mutta viimeiset tiputukset näyttivät monen sadan metrin kielekkeen laidalla vähän liian jännittäviltä halpahallilasien pelastamiseen. Toisaalta taas tarina houkuteli 'tiputin lasit ja kiipesin ne takaisin kielekkeeltä, Half Domella'. Jätin kuitenkin hautumaan ja alettiin syömään eväitä, eli parikiloista melonia.

Kiipeilijät alkoivat lähestyä huippua ja reitti vaikutti erehdyttävästi suuntaavan kohti juuri sitä kielekettä missä lasit olivat. Ville sitten huuteli ja pyysi tuomaan ne, minä kipaisin sitten hakemaan ne ja vein loppu neljänneksen cantaloupesta. Eivät kuulemma heti keksineet että mikä olisi ollut parempi yllätys pitkän nousun lopuksi kuin tuoreet hedelmät, olivat lähteneet kiipeämään edellisenä aamuna neljältä ja yöpyneet kielekkeellä kun olikin kestänyt.

Huipulta laskeutuessa vaijerit olivat jo aivan täynnä ihmisiä ja alapäässä oli reilusti jonoakin. Koska samoja portaita mentiin sekä ylös että alas vaikutti laskeminen kestävän melko tovin. Portaissa kyllä mahtui ohittamaan toisen hyvin, mutta osa ihmisistä vaikutti olevan melko pitokykynsä rajoilla joten vauhdikkaat ohitukset tuskin olisivat olleet turvallisia. Melko nopeasti parhaaksi tyyliksi osoittautui siirtyminen portaiden ulkopuolelle ja puolittain juokseminen alaspäin käsillä jarrutellen aina vaijerinpätkän vapautuessa. Alapäässä joku vanhempi herra kuului selittävän että on käynyt täällä viikonloppuisin ainakin 15 kertaa eikä koskaan ole nähnyt niin paljoa ihmisiä. Paluu matkalla leiriin (5.1 km, -217 m) ihmisiä lappoi koko ajan lisää ja lämpötila vain nousi.

Leirissä syötiin spagettia jauhelihakastikkeessa valmispussista (todella vaihteleva ruokavalio) ja pakattiin tavarat. Matkalla pariin kertaan tuntui pisaroita, mutta ei sentään alkanut satamaan, olisi vauhti hidastunut huomattavasti kun kivinen polku olisi liukastunut ja vielä mutaista vettä alkanut virrata.
Paluumatkan pituus oli 7.6 km ja laskua tuli 1246 m.
Yhteensä tänään taivallettiin 17.8 km ja laskeudutiin 1463 m.
Kaiken kaikkiaan reitti oli 24.6 km.

Erämaaluvan saaneet saavat olla yötä retkeilijöille varatulla teltta-alueella ennen ja jälkeen vaelluksensa hintaan $20 teltta. Jonotusta edeltävänä yönä sinne taas ei pääse, koska eihän silloin vielä ole vaadittua lupaa. Päätettiin jäädä sinne koska se oli varma yöpaikka. Suihku maksoi $5 hengeltä ja sinne oli melko pitkät jonot, Ville päätti pestä joessa. Paluumatkaa teltalle kävellen ei oltu merkattu mitenkään ja se menikin vähän harhailuksi. Typerä puisto kun kertakäyttömukeissaankin kehottaa ihmisiä käyttämään bussia ja kävelemään ennemmin kuin autoaan ja sitten ei ole opasteita ja reittejä kuin autoille... Yöksi tavarat piti taas kerran karhusuojata.

blog: 

Su 23.8

  • Posted on: 23 August 2009
  • By: janne

Aamulla herätessä satoi. Teltta vain äkkiä kasaan ja autolle. Onneksi ei oltu suunniteltu ja varattu lupaa vasta lauantaiksi, olisi melko ankea huomata ettei kalliolle pääsekään ja kukkulalta poistuminenkin menee extremen puolelle.
Päivän päällimmäisenä tavoitteena oli päästä mahdollisimman äkkiä pois turistihelvetistä ja mahdollisimman lähelle Las Vegasia Death Valleyn kautta koukaten.
Ajettiin vuorien yli korkealta, Tioga Pass ainakin oli 10000 jalan korkeudessa. Matkalla ihmeteltiin auton ikkunasta maaston aavikkomaistumista ja muutoksia kasvillisuudessa. Syömässä pysähdyttiin Carl Jr ketjun purilaispaikassa, erikoisuus oli hiilillä grillaaminen.

Death Valleyhyn saapuessa horisontissa alkaa näkyä kun hiekkamyrsky lähestyy. Pysähdytään juuri ennen kuin se tulee päälle ja mennään kauppaan, kerran pari kolmessa kuussa tapahtuu tämmöistä kuulemma, viimeksi lähti sähkötkin. Jatketaan matkaa, näkyvyys kovaa lumisadetta vastaavaa. Pian päästään myrskyn läpi ja aletaan etsimään majoitusta. Mietitään pitkään että nukutaanko teltassa vai motellissa, päädytään motelliin koska kuumassa on mahdoton nukkua.

Yö $144 ja verot. Kysytään että onhan ilmastointi, on. Valot välähtävät... Ajetaan auto parkkipaikalle ja heti kun aletaan keräilemään tavaroita alkaa satamaan vettä. Death Valleyssä. Paikassa joka on kuuluisa kuivuudestaan. Paikassa jonka vuotuinen sademäärä on keskimäärin 5 cm. Paikassa jossa joinain vuosina ei sada ollenkaan.

Huoneeseen asettautuessa ehtii jo tulla pimeä. Päätetään viedä vaatteita pesuun ja sitten mennä uimaan altaalle, joten vedetään uikkarit päälle ja lähdetään sateeseen etsimään pesutupaa. Vartin harhailun ja kartan hakemisen jälkeen päästään tuvalle ja huomataan että pesuaine on vielä autolla...
Altaalla sukeltelun jälkeen huoneessa huomataan että Villen tyyny on vielä pesukoneessa, päätetään muistaa ottaa se aamulla.

blog: 

Ma 24.8

  • Posted on: 24 August 2009
  • By: janne

Ville jätti kaksi melonia pyykkitupaan vietäväksi samalla kun haki eilen pesukoneeseen jääneen tyynynsä.
Matkalla nähtiin pirun golf kenttä, maalarintie ja -paletti, kirja kertoo että auringon noustessa ja laskiessa olisi kaunista. Lähdettiin kävelemään pitkin kultaista kanjonia, minun mielenkiinto kuumassa kivivaossa raahustamiseen loppuu kesken, varsinkin kun kohteesta ei oikein ole mitään selvyyttä. Jään varjoon odottelemaan, Grand Canyon saa riittää tämän tyypin paikoista. Käydään vielä katsomassa lisää aavikkoa Dante's Pointilta. Minut vaihdetaan rattiin ja GPS asetetaan neuvomaan kohti Vegasia.

Pitkän aavikkotaipaleen ja Vegasin esikaupungeissa pujottelun jälkeen päästään vihdoinkin paikallisten suosittelemaan In-n-out Burgeriin syömään. Itse päätuote oli ihan ok, ranskalaiset ei nyt niinkään. Vaihdetaan Ville rattiin ja suunnataan ostamaan lisää muistikortteja. Ensimmäinen yritys, Ultimate Electronicsissa, ei tuota toivottua tulosta, löytyy vain kotiteattereita. Best Buyssa taas on parempi onni, löytyy niitä mitä haettiinkin. DVDt normaalihintaisia, pitää etsiä halpa paikka vielä.

Jatketaan matkaa kohti keskustaa, tarkemmin sanotuna The Strip nimellä kulkevaa keskuskatua ja siellä vaikka Cirkus Cirkus casinoa. Otetaan kaksi huonetta kun se on melkein yhtä halpaa kuin yksi neljälle. Ja ollaan Vegasissakin. Eivät sitten olleet edes päärakennuksessa vaan hienolla nimellä varustetuissa lisärakennuksissa. Ulkokautta piti kävellä, mutta osan matkaa meni sentään liikkuva kävelytie.
Illemmalla piti lähteä pesemään Mersusta hiekkamyrskyn jäljet pois. Siinähän sitten kesti kun ei millään löytynyt sopivaa paikkaa. Puhtaalla autolla sitten ajettiin Strippiä edestakaisin yö yhden ruuhkassa ja ihmeteltiin näkymiä. Parkkeerattiin auto hotellille ja lähdettiin vielä tutkimaan menoa jalkaisin, osalla ryhmästä tavoitteena löytää yökerho. Matkalla syötiin suuret hotdogit puoliksi. Ainoa paikka mikä tällä kertaa löydettiin oli Encore, ja sinne sisäänpääseminen maksoi 26e ja kaikki näyttivät pukeutuneen hieman hienommin. Ja kello oli jo kolme muutenkin, joten suunnattiin takaisin hotellille. Siinä viiden pintaan taidettiin mennä nukkumaan.

blog: 

Ti 25.8

  • Posted on: 25 August 2009
  • By: janne

Ensimmäinen kerta kun ollaan samassa paikassa kaksi peräkkäistä yötä. Heräilen kymmenen jälkeen ja katson jotain turhaa telkkarista. Varataan illaksi liput David Copperfieldin esitykseen, $99 kpl kuuden hengen pöytään. Aletaan hiljalleen tekemään lähtöä ja ollaan syömässä aamupalaksi buffettia yhdeltä. Tälläkin kertaa jälkiruokaa on valtavasti tarjolla, piiraan- ja kakunpaloja vaikka millaisia. Taktikoin paremmin eli syön vähemmän pääruokaa ja jaan herkkuja muiden kanssa kattaakseni mahdollisimman ison valikoiman.

Etsiydytään yläkerran sirkukseen ja löydetään pelikoneita ja kaikenlaisia heittokojuja. Muut jäävät pelaamaan ruotsinlaivalta tuttua kolikontiputuspeliä, minä lähden harhailemaan. Vähän ajan kuluttua eteen ilmestyy kunnon arcade ja sieltä lopulta löytyy vanha tuttu rekan kippauspeli. Pistän kolikon sisään suunnilleen samalla säännöllä kuin Lontoossakin ja kippaan kuin kippaankin kuorman, jotain pari sataa tikettiä. Loppupelit sitten menevät vähän heikommin. Edellisen kerran suosikkia Monster Truck peliä ei löydy mistään, mutta lopulta hoksaan että kiihdytyspeli on pelin kannalta aivan samanlainen, muttei ulkoasultaan läheskään yhtä hieno. Peli ei kuitenkaan meinaa lähteä kulkemaan ja jätän sen sikseen. Muut löytyvät ja niin löytyvät tanssipelitkin. Vain kaksi, eikä edes ketään pelaamassa. Päädytään pomppimaan pitemmäksikin aikaa.
Villen laskujen mukaan kolmestaan bussi tulee suunnilleen saman hintaiseksi kuin taksi, joten pienen jahkaamisen jälkeen päädytään MGNlle neljänneksen kalliimmalla kuin bussi.
Itse show on melko telkkarista nähdyn oloinen, tietenkin temput on osittain uusia ja ainakin vaikuttaa olevan vaarana joutua osaksi showta. Tällä kertaa ei kuitenkaan käy niin, rantapallo tosin kaataa samassa pöydässä istuvien drinkin naisen käsilaukkuun.

Esityksen jälkeen löydetään paikalle kävellyt Esko ja yritetään päättää jatkosuunnitelmaa ja paluutapaa. Laskeskellaan vaihtoehtoja monorailin lippuautomaattien edessä ja saadaan ohikulkijoilta kaksi päivälippua. Pitkän empimisen jälkeen kuitenkin aletaan valumaan pitkin katua kävellen takaisin hotellille. Matkalta löytyy vaikka sun mitä kummaa, mieleenpainuvin kuitenkin oli
kääpiö Elvis. Vähän väliä kadun varressa on strippareitten sun sellaisten erittäin paljastavia mainoksia tyrkyttäviä ihmisiä. Eivät käy iholle mutta läpsyttelevät niitä äänekkäästi. Mainoksiaan siis. Eräiden arvioitsioiden mukaan mainosmiehiä ja -naisia on 'ainakin sata'. Hieman harvemmin eli vain noin jokaisessa kadun kulmassa on ihmisiä huutamassa jääkylmää vettä dollarilla. Kadulla taas ajelee loputonta ympyräänsä kuorma-autoja lastinaan ainoastaan valaistu tanssityttömainos. Elleivät ne sitten toimita huomaamattomia kotiinkuljetuksiakin...

Lopulta Elina ja Esko löytävät mieleisen baarin ja päätämme jakautua. Parin korttelin jälkeen, noin puolilta öin ajetaan Villen kanssa taksilla loput mailit takaisin hotellille kun on niin kuuma ja huonot jalkakäytävät suhteessa ihmismäärään. Perillä ei jakseta enää edes tanssia.

blog: 

Ke 26.8

  • Posted on: 26 August 2009
  • By: janne

Tämän aamuinen herääminen tapahtuikin vasta vähän ennen kymmentä ja checkoutin ollessa jo yhdeltätoista ei jäänyt paljoa aikaa tvlle tai tietokoneelle, vain noin 45 minuuttia. Toisen huoneen asukkaatkin olivat palautuneet ja hyvissä ajoin liikkeellä.
Tavaroiden autoon lastauksen jälkeen hain vielä viimeisen, melkein unohtuneen, melonimme jääkaapista. Liikkuvan kävelytien kaiteella matkaamisen, rahapelikoneen pelaamisen ja muun yleisen kummastuksen aiheuttamisen jälkeen lajinsa viimeinen selviytyjä koki Leathermanin tuoman kohtalonsa Krispy Kreamin pöydällä, suojadonitsin (alue vain asiakkaille) katsellessa vieressä. Käytiin vielä arcadessa pelaamassa tanssipeliä ja vähän rekanlastaus- ja kiihdytyspelejäkin. Kiihdytyspelin sain tyhjennettyä ja lopulta myös kasattua yli tuhat tikettiä. Palkinnoksi valikoitui suoraan televisioon liitettävä Disneyn tanssimatto, Las Vegas tyyny oli turhan karvainen ja ryhmän painostus suuri.

Loppupäivän suunnitelma oli käydä pikaisesti 'maailman suurimmassa' lahjatavarakaupassa ja syömässä ennen ajoa Hooverin padolle ja jonnekkin lähemmäs Grand Canyonia. Luonnollisesti päädyimme Stratosphere nimisen korkean tornin reunan yli roikkuviin huvipuistolaitteisiin ja vielä kolmanneksi yöksi Vegasiin, tosin keskemmällä sijaitsevaan Imperial Palace hotelliin. Tällä kertaa huoneen kerrokseen pääsi ilman isompia kävelyitä ja kadullakin oli mielenkiintoista heti oven ulkopuolella.
Illalla lähdettiin katsomaan suihkulähteitä mutta löydettiinkin tuli- ja merirosvoshowt. Niillä oli laivat ja upottivatkin toisen niistä, tosin hydrauliikalla. Ville osti pullon jääkylmän veden huutelijalta ja sai todellakin kylmän pullon, umpijäisen sellaisen.

blog: 

To 27.8

  • Posted on: 27 August 2009
  • By: janne

Tänään lähdetään oikeasti. Herätäänkin jo kahdeksalta. Tosin Villen tuliainen jää huoneeseen ja aiheuttaa seikkailua. Ajetaan outlet myymälöille syömään aamupalaa ja shoppailemaan puoleksi tunniksi. Sitten suunnataan kohti Hooverin patoa. Onhan se melko kompleksi, mutta aurinko porottaa ja mittari on taas neljänkymmenen tiennoilla. Jahkataan jatkosuunnitelman kanssa, Flagstaffissa oli tarkoitus olla ylihuomenna, mutta se onnistuisi vain jos menisi turistirysämäisen etelän kautta... Mennään siis pohjoiseen, kohteeksi Zion.

Ruokatauko pidetään Mesquiten kiinalaisessa. Ihan oikea ravintola ensimmäistä kertaa matkan aikana. Hyväähän se on, kiinalaiset melko suoraan kungfu elokuvasta puhetavaltaan... Käydään vielä kaupassa ja jatketaan matkaa.

Matkalla auringon laskiessa pysähdytään kuvaamaan mersua, taas. Perillä löydetään $41 dollarin arvoinen telttapaikka joen rannalta. Vastaanotosta löytyy wlan, siellä sohvallahan sitä aikaa vierähtää sitten sulkemisaikaan asti.

blog: 

Pe 28.8

  • Posted on: 28 August 2009
  • By: janne

5.30 ylös jotta ehditään ensimmäiseen shuttle bussiin eikä paistuta elävältä päivemmällä. Kestää kuitenkin vähän pitempään lähteminen, yllätys. Busseja tulee vähintään vartin välein, joten pian ollaan menossa kohti Angels Landing nimistä kukkulaa, jonka pitäisi olla paikan mahtavin näköala. Opaslippunen sanoo ettei 5 mailia pitkän ja 400 metriä nousevan polun viimeistä osaa suositella korkeanpaikankammoisille, varsin lupaavan kuuloista siis.

Ensimmäiset neljä ja puoli mailia menevät melko huomaamatta näköaloja ihastellessa kiveen hajautta polkua kävellessä, sitten alkaa polun paras osa. Polku ylittää muutaman metrin levyisen kannaksen, molemmalla puolella on satoja metrejä suoraa tiputusta. Kiveä ei ole enää tasoiteltu valtatieksi, ainoastaan pieniä askelmia on hakattu sinne tänne. Polkua seurailee kaiteeksi tarkoitettu ketju, yleensä polun turvallisemmalla puolella. Kannaksen jälkeen polku alkaa nousemaan korkeamman kallion huipulle ja pian joka puolella näkyy punaisia kallioita ja vehreitä laaksoja. Lyhyet etäisyydet viereisiin kallioihin korostavat korkeutta ja ihmisiä näkyy alle kymmenen, paljon suositeltavampi kohde kuin Half Dome.

Kuvien ottamisen ja lepäilyn jälkeen aurinko alkaa lämmittämään yhä enemmän, joten lähdemme laskeutumaan. Paluumatkan alkuosa sujuu niin hyvää vauhtia hyppien kiveltä kivelle ettei muita enää näy missään joten päätän jatkaa matkaa yksin ja odotella bussipysäkillä. Ohittelen muita laskettujia - joita ei näkynyt huipulla - leppoisesti hallittua putoamistani jarrutellen. Paras kukkula tähän mennessä.

Puistosta poistumme vanhaa kallioon louhittua tunnelia pitkin kohti Grand Canyonin pohjoispuolta. Esko vaihtui kuskiksi tankkauksen jälkeen ja vei meidät Cape Royaliin. Siellä sitten istuskeltiin ja katseltiin kanjonia. Viereisellä Angels Window kielekkeellä käytiin myös. Yöksi jäimme De Motte nimiselle teltta-alueelle hieman kansallispuiston ulkopuolelle.

blog: 

La 29.8

  • Posted on: 29 August 2009
  • By: janne

Heräiltiin seitsemän aikoihin ja keiteltiin puurot. Suunnilleen aikataulussa kahdeksalta otettiin suunnaksi Flagstaff, ennen kahtatoista oli tarkoitus olla perillä, matkaa noin 190 mailia, minä kuskina.

Puolisen tuntia ajoissa oltiin perillä Visitor Centerissä ja löydettiin Eskon Joonas veli, joka on ollut viimeiset kymmenen viikkoa vapaaehtoisena puistotyöläisenä Grand Canyonilla ACE ohjelman kautta. Oli kuulemma hieman outoa puhua suomea pitkän tauon jälkeen. Päivän suunnitelmaksi muotoutui syöminen Pita Pitissä ja uiminen Oak Creekissä. Pita Pit oli käytännössä Subway mutta asiat laitettiin pitaleipään eikä sämpylään. Ennen ajoa uimapaikalle käytiin tiputtamassa tavaroita Joonaksen majapaikkaan, omakotitaloon jossa majailee kolmisenkymmentä muuta vapaaehtoista.

20 mailin ajon ja lyhyen patikoinnin jälkeen löytyi hauskasti kivet tasaiseksi tasoittanut puro. Melko vähän siinä tilaa oli uida, joten parin pulahduksen jälkeen pääasialliseksi tekemiseksi vaihtui uivien käärmeiden ihmettely ja leipien heittely.

Suunnitelmat kehittyivät ja päädyimme syömään jäätelöä Sedonassa. Jokin opaskirja oli listannut ko. kylän usan top 20 kohteen joukkoon. Kaikki talot olivat melko matalia ja väritykseltään hillityn ruskeita turkooseilla tai vaaleanpunaisilla yksityiskohdilla koristeltuja. Huhun mukaan maailman ainoa turkoosi McDonalds kaarilogo oli jossain vaan en huomannut. Matkamuistojakin etsiskeltiin.

Flagstaffissa vaihdoimme Joonaksen tavaroihimme ja majoituimme viimeistä kertaa neljästään motelliin. Illalla käytiin vielä yöelämää katsomassa biljardiakin pelaillen.

blog: 

Su 30.8

  • Posted on: 30 August 2009
  • By: janne

Herättiin vaikeasti 7:30. Hintaan sisältynyt lämmin aamupala piti paahtaa itse, jotain rinkeleitä ja muffinsseja, otettiin reilusti. Tyhjennettiin vielä autosta kaikki tavarat huoneeseen jotta voidaan imuroida se. Oveen laitettiin 'Do Not Disturb' lappu ettei siivoaja saa sydänkohtausta.

Eskon matka kanssamme päätyi, jätettiin ACEn majoituksen nurkille. Nyt tarvitaan joko Eskoksi ristittävä liftari tai iso pahvilevy ja hattu...

Pienen etsinnän jälkeen löydettiin itsepalvelu autopesu ja sen takaa kolikoilla toimiva imuri. Ja pian auto olikin puhdas sekä sisä- että ulkopuolelta. Hostellilla lastattiin tavarat takaisin autoon. Jostain syystä niitä ei vaikuttanut olevan yhtään vähempää kuin Eskon kanssa... Syötiin vielä varalta uusi ilmainen aamupala ja lähdettiin kohti Archesin kansallispuistoa ja Monument Valleytä. Ajeltiin vähän mutkan kautta kun etsittiin kuvauksellista Route 66 kylttiä. Hyvää kylttiä ei löytynyt, jonkinlainen keskeltä moottoritien ramppia kylläkin.
Elina pistettiin ajamaan ja suunnattiin kohti Monument Valleytä.

Länkkäreistä tuttuja kivimuodostelmia ja punaista aavikkoa näkyi turistikeskuksen terassilta hienosti. Keskelle ajamaankin olisi päässyt ilman lisämaksua, mutta jätettiin tällä kertaa se väliin kun autokin oli niin puhdas. Kiertoajelu avolava-auton lavalle rakennetussa lavassa istuen olisi maksanut vain $50 hengeltä, sekin jäi väliin.

Ville ajeli eteenpäin kohti Moabia ja bongasi tienlaidalta sen kauan puhutun liftarin. Alkuperäisasukkaalta näyttävä melko hiljainen kaveri oli odottanut pari tuntia kyytiä melko lämpimässä auringossa. Oli matkalla Moabiin veljensä luota. Saatiin vinkkejä paikoista joihin ei kuitenkaan lopulta menty, kuten tyypillistä.

Yöpaikaksi valittiin Lazy Lizard, Joonaksen ja liftarin suositusten perusteella. Omalaatuinen, hieman rempallaan jokapaikasta, omalaatuisia ihmisiä. Päädyttiin telttapaikkaan vaikka oli todella lämmin. Takapihan nurkkahan se vain oli ja toisessa nurkassa oli hieman pitempään telttaillut mies paloittelemassa lihaa. Ville kyseli että mitä on tulossa, mies kertoi että kuivalihaa, kestää vain vuorokauden kun on niin kuumaa ja kuivaa. Ja me nukutaan teltassa...

Paikan ilmoitustaululta oli jossain vaiheessa ehtinyt tarttua Archesiin kyytiä haluavan numero ja pian senkin kanssa oli sovittu tapaaminen.

Syömässä käytiin paikallisessa pihvipaikassa, Golden Stakessa. Paluumatkalla käytiin vielä etsimässä offroadin ajopaikkaa että saisi otettua kuvia, mutta ei löydetty koko reittiä. Palattiin teltalle ja tavattiin kyytiä kaivannut, mutta aikataulut eivät lopulta sopineetkaan yhteen.

blog: 

Pages