roadtrip09

Ma 31.8

  • Posted on: 31 August 2009
  • By: janne

5.15 ylös liian kuumasta teltasta ja peti pikapakettiin jotta ehditään Archesiin aamuksi, eikä paistuta aavikolle. Perillä aurinko nousee puuroa keitellessä. Kaksi karavaanarimummoa tulee juomaan aamukahvinsa samaan pöytään. Kuulemma toisen naapuri on suomalainen ja joku kaveri skotti niin ovat suunnitelleet käyvänsä molemmissa paikoissa ensi kesänä.

Käydään kävelemässä reilun kymmenen kilometrin mittainen lenkki. Valitaan polku joka varoittelee olevansa alkukantainen, joudutaan astumaan korkeiden kivien yli ja kaikkea. Kaaria näkyy jos jonkinlaisia, otetaan pöljiä kuvia. Paikka muodostuu kapeista ja korkeista kallioista joita kulkee samaan suuntaan harvemmin ja tiheämmin. Välistä yritetään oikoa niitä pitkin mutta päädytään aina liian jyrkälle ja korkealle reunalle. Itse polun jälkeen käydään vielä katsomassa Delicate Arch, joka on se kaikista kuvatuin näistä.

Ajo Salt Lakeen on pitkä. Matkalla yritetään pysähtyä syömään jossain kaupunkissa, mutta kun kolmaskin ruokapaikka on kiinni pysyvästi lähdetään jatkamaan matkaa. Hiljalleen alkaa taivas harmaantumaan ja vienoinen savunhaju leijumaan autoon. Kaupassa pysähtyessä löytyy kakkutiski, $8 kappale ihan normaalin kokoisesta kakusta. Mukaan lähtee yksi suklainen Elinan menneiden syntymäpäivien toimiessa tekosyynä. Ostoskärryjen kasaaja kertoo savun syyksi kahdenkymmenen mailin päässä vuorilla riehuvan metsäpalon.

Maasto Salt Lake Cityyn mennessä on varsin tylsää viimeaikaisiin verrattuna. Hostelli löytyy, maksaa $67. Mutta koska netti ei toimi eli Visalla ei voi maksaa tarvitaan $100 takuumaksu käteisenä. Läheisen huoltoaseman pankkiautomaatti ratkaisee ongelman.
Ilta istutaan sisällä kun vierasnetti lähtee toimimaan. Mutta mikkipeli ei.

blog: 

Ti 1.9

  • Posted on: 1 September 2009
  • By: janne

Saadaan takuumaksu takaisin kun ei hajotettukaan paikkoja. Antavat vieläpä jättää auton parkkipaikalle kaupunkikierroksen ajaksi. Kävellään muka keskustaan eikä löydetä mitään kiinnostavaa. Ohikulkijan vinkin avulla hypätään - keskustan alueella ilmaiseen - junaan ja ajellaan sillä jonkun korttelin päähän. Vähän ihmettelyä lisää ja löydettiin paikan juna-aseman näköinen takalaita. Itse ostari oli oikeastaan kauppa-aukio.

Elina löysi vihdoin monta viikkoa etsimänsä jalkahoidon, harmi vain ettei aiemmin jotta Eskokin olisi päässyt mukaan. Villen kanssa yritettiin etsiä elektroniikkaa myyvää kauppaa muttei löydetty kunnollista, jonkun pelikaupan myyjä kaiveli kauempana olevan kaupan osoitteen. Lähdettiin sinne kunhan Elina vihdoin pääsi pois.

Syömässä käydään Villen työkaverin suosittamassa meksikolaisravintolassa nimeltä Red Iguana. Ei ollut turha suositus.

Kauppa löytyy mutta eri nimellä, edellinen kuulemma oli mennyt konkurssiin kuten valtaosa alueen muistakin tietokonekaupoista. Ville ostaa ulkoisen kiintolevyn että saa varmuuskopion kuvista. Sitten jatkettaan matkaa kohti Yellowstonea.

Mutkaista mutta pinnoitettua vuoret ylittävää tietä ajellessa vastaan virtaava joki näyttää koko ajan virtaavan vastamäkeen. Villen pitää ihan pysähtyä seisoskelemaan ja ihmettelemään. Lopulta päädytään siihen että edellinen jyrkempi nousu ja vinossa kasvavat, aurinkoon päin nojaavat pusikot luovat kyseisen silmänkääntötempun. Tietyön stopmerkin pitäjä pysäyttää meidät vaikka ollaan letkan viimeisenä. Ehditään jo miettiä että olipa taas reilua, mutta se vain haluaakin meidän vievän lipun toisen pään pysäyttäjälle. Jälkikäteen muistettaan että meillähän on kattoluukkukin....
Bear Lakella käydään kysymässä Yosemiten ensimmäiseltä yöltä tutusta, liian kalliin KOA-ketjun paikalliselta edustajalta että onko täällä muita teltta-alueita, semmoisia jotka on järven rannalla. Joku muukin varmaan käynyt kysymässä kun piirretyn kartan vetäisee esiin.

Päädytään sitten kuitenkin aivan eri paikkaan lopulta, kuten tavallista. Paikassa ensimmäisenä huomio kiinnittää Loch Nessin hirviön näköinen lautta - lasikuidusta askarreltu - ja sitten huomataan että siinä on teltta-aluekin.
Ainoat asiakkaat kun koulut alkaneet. Illalla Villen levyä testailtiin, vessassa, sieltä kun sai sähköä.

blog: 

Ke 2.9

  • Posted on: 2 September 2009
  • By: janne

Elina lähti juoksemaan heti pakattuaan omansa autoon, tarkoitus oli lähteä myöhemmin ja poimia kyytiin. Pakkailtiin rauhassa ja Ville kävi uimassakin.Kiinni se saatiin 7 mailin päästä, kunhan ensin oltiin ostettu vattuja matkalta - puutarhassa kasvatetun makuisia. Melkein oli ehtinyt osavaltion rajan yli.

Mentiin pummilla jollekkin hiekkarannalle keittämään puuroa. Kävivät uimassa ja makasivat pöydällä auringossa, kesti vaikka kuinka kauan.

Saavuttiin Yellowstoneen illalla ja jäätiin Lewis Laken teltta-alueelle. Karhuista ei varoiteltu isommin, ruoatkin sai jättää autoon. Ylellisyyksiä ei ollut kuin 'vault toilet', eli huussi isolla betoni säiliöllä ilman kuiviketta, hajut pidettiin kurissa tuuletuksella, joko passiivisella tai aurinkoenergialla toimivalla. Ville päätti nukkua pihalla joten Elina käytti harvinaisen tilaisuutensa hyväkseen ja majoittui autoon. Lopulta Ville kuitenkin tuli telttaan, ensimmäistä kertaa tällä matkalla, jos Yosemitessa absidissa yöpymistä ei lasketa. Päätettiin että ei näytä olevan niin paljoa ihmisiä liikkeellä että tarvitsisi jonottaa, joten tähdättiin herääminen lupatoimiston aukeamiseen.

blog: 

To 3.9

  • Posted on: 3 September 2009
  • By: janne

Lupatoimistossa oli mukavan lämmin kylmän yön jälkeen. Reittiä mietitään kauan ja hartaasti kun ei oikein ole selvää vaellusta vaativaa kohdetta kuten Yosemiten Half Dome. Lopulta päädytään Mallard Lake - Old Faithfull - Firepit River - Fairy Falls lenkkiin. Keskelle kyllä tulee turistikeskittymä rikkomaan luonnonrauhaa ja karhuvaaraa. Katsotaan luontoon lähtijöille tarkoitettu video joka kertoo miten leiri pystytetään karhuturvallisesti ja kuinka ruuanlaittovaatteissa ei saa nukkua.

Käytetään turistipalveluita hyväksi ja syödään kallis ja - ainakin casinoihin verrattuna - heikko buffet. Hoksataan vielä ettei meillä ole kunnollista köyttä rinkkojen puuhun nostamiseen. Yritetään etsiä kaupoista, mutta löydetään vain karkkia. Lähimpään puistonsisäiseen retkeilytarvikeliikkeeseen olisi lähes sadan mailin lenkki, joten päädytään luottamaan Villen ohueen pyykkinaruun.

Parkkipaikalta kävellään tiensivua maili polun varsinaiseen alkuun että saadaan auto loppua lähemmäs. Maisemat ovat melko suomalaisia, polun vierus näyttää lähinnä yli-istutetulta hakkuuaukolta jossa on kelopuita paljon. 1988 sattuneen metsäpalon jälkiä siis. Keskuksen tietojen mukaan sitä oli sammuttamassa 25000 palomiestä jotka olivat saapuneet paikalle aina Alaskaa ja Havajia myöten. Lopulta vasta lumisade oli saanut sen sammumaan. Löytyi sieltä villejä vattuja kallion kielekkeeltä, matalissa puskissa vähän parempia kuin kasvatetut vaan on noita parempiakin syönyt.

Leiripaikka oli pienen järven rannalla, ilmeisesti yksi merkattu paikka on yhdelle teltalle tarkoitettu, ei sinne enempää olisi mahtunut. Teltan paikka oli sadan metrin päässä rinkoista. Uimaan mennessä Ville löysi tukin ja sillä sitten leikittiin melko kylmässä vedessä hetkonen. Ruokaa tehdessä huomattiin ettei meillä ole minkäänlaista purkinavaajaa tai muutakaan toimessa auttavaa kalua. Onneksi pääruoka oli pussissa, nuudeleita. Pieni väkivalta metallista telttapaikan merkkiä vasten luovutti kuitenkin lopulta suurimman osan tonnikalasta syötäväksi. Reppujen riuku oli pultattu kettingin avulla neljään metriin. Ensin ajateltiin kiivetä sinne, vaan puut osoittautuivat pihkaisiksi. Hinattiin sitten ohuen hamppuköyden avulla tavarat paikalleen, ensin nostamalla pohjasta ja loput matkasta kepin avulla.

Korttia pelailtiin kunhan oltiin kaikki iltatoimet saatu tehtyä. Pimeän tultua kömmin yksin telttaan kun muut halusivat nukkua pihalla. En minä sitä nyt turhaan raahaa, ja melko kylmä oli edellinen yö ollut.

blog: 

Pe 4.9 Toinen vaelluspäivä

  • Posted on: 4 September 2009
  • By: janne

Hitaasti heräillään melko kylmän yön jäljiltä. Elina käy uimassa ja leikkimässä tukilla. Aamupalaksi kveekarin omena-kanelin makuista valmispussipuuroa.

Viitisen kilometriä eilisen kaltaista maastoa ja putkahdamme jonkun mökin takapihalle. Nähdään ensimmäiset ihmiset sitten eilisen asfaltilta lähdön jälkeen, puistoa ei siis oltukaan evakuoitu tulivuorenpurkauksen takia, tylsää. Taaskaan ei mitään opastusta kävelijöille. Suurimpia rakennuksia kohti suunnistaen Old Faithfull kuitenkin löytyy nopeasti. Vessaan ja jäätelölle, varsinaista vaeltamista. Katsotaan purkaus kolmannen kerran ja otetaan kuvia. Vielä lisää jäätelöä, sitten kauppaan. Tällä kertaa valikoimasta löytyy pyykkinarua, saadaanpahan tavarat helpommin karhujen ulottumattomiin. Vielä viime hetken tölkinavaaja (melko monimutkaisen oloinen vempele) ja matkaan.

Hieman lisää suunnan arvailua ja löydetään opastaulu. Valitaan kummallisista muovilaudoista rakennettu turistipolku koska se menee lähempää niitä kuumialähteitä ja geysirejä mitä täällä nyt ollaan katsomassakin.

Paremman polun loputtua ihmiset taas häviävät jonnekkin, pian toiselta parkkipaikalta alkavan polun päästä niitä onneksi löytyy lisää.

Turistiosuuden loputtua polun haarassa vastaan tulee pariskunta joka kertoo että ylempi haara on pitempi ja vaativampi ja että ne näytetään että ollaan menossa sinne. No mehän mennään, kun ajatellaan että se on loivempi. Löydetään loistava näköalapaikka josta näkyy Old Faithfullille asti ja valtaosa päivän mennäästä matkasta. Vähän matkan päästä, polkujen taas yhtyessä, selviää että vaativampi reitti ohitti Mystic Fallsin. Loppumatka on taas kuin Suomessa kävelisi, tosin soitten tilalla on epäilyttävän paljon soilta näyttäviä niittyjä.

Leiripaikalle päästessä todetaan että paikat taitavat kaikki olla yksilöpaikkoja ja että meillä on ikioma vesiputous. Tällä kertaa saadaan myös tehdä nuotio, mutta vain maahan tippuneistä puista. No onneksi joka paikka on täynnä metsäpalon jälkeen keloutuneita tukkeja. Illan aikana vaatimattomasta pikkutulesta alkanut nuotio kasvaa rakovalkeaksi...

Ruoaksi tulee Yosemitesta tuttua pakastekuivattua pussiruokaa, lasagnea tällä kertaa. Tölkkien avaaminen ei meinaa avaajasta huolimatta onnistua kun se onkin vielä monimutkaisenpi kuin se alunperin vaikutti olevan. Ja joku saattoi polttaa käyttöohjeen. Iltatoimien jälkeen tulee taas leirin karhuvarmistuksen aika. Uusi naru sidotaan paikalleen, todetaan sen vaikuttavan jännän venyväiseltä pyykkinaruksi joten laitetaan se kaksin kerroin vaikka jonkin verran täytyy kurkotella. Sitten kiskaistaan. Rinkat lähtevät hyvää vauhtia kohti vaakapuuta, kuten tekee myös puolet narusta, tosin vauhdikkaammin. Loppupuoli taas matkaa kohti maata. Rinkkojen nousunopeus puolestaan alkaa hidastumaan painovoiman voittaessa alun kiihtyvyyden, ja pian pakkauksemme tömähtää maahan. Solmu ja hidas nosto kepin kanssa tuottavat positiivisemman lopputuloksen.

Pelaillaan vielä illan päätteeksi hyvä tovi korttia nuotion valossa. Lopulta majoitun taas yksin telttaan kun muut päättävät nukkua rakovalkealla.

blog: 

La 5.9 Kolmas vaelluspäivä

  • Posted on: 5 September 2009
  • By: janne

Seitsemältä ylös, vieläkään ketään ei oltu syöty ja tavaratkin olivat pysyneet puussa. Yöllä rakovalkea oli vain kerran yrittänyt karata. Huuhaa köysi oli yöllä katkennut toisen solmun kohdalta vaan kuitenkin pysynyt puussa jostain syystä. Lisäksi se oli menettänyt kokonaan eilisiltaisen kimmoisuutensa ja muutenkin vaikutti olevan sisältä palasina, joten se päätyi päästämään mustaa savua nuotion jäänteisiin.

Loppu vaelluskin saatiin olla täysin yksin Fairy Fallsille saakka, sitten alkoi näkymään vaikka minkälaista kävelijää. Parissa kohdassa oli näkemistä, muuten melko tasaista puurtamista. Auton kyydistä nähtiin
parit biisonit ja neljä japanilaista liftaria avolava-auton kyydissä.

Kansallispuiston rajan ulkopuolella oli iso kylä, ostettiin jäätelöä ja mietittiin minne jatkaa matkaa. Päädyttiin ajamaan Elkhorn nimiseen autiokaupunkiin. Vaihtoehtona ollut Villen tutun ranch kun olisi tehnyt aikataulusta liian tiukan. Syötiin matkalla Ennis nimisen kylän Sport Barissa buffalonliha purilainen.

Elkhorn autiokaupunki ei ollutkaan aivan niin autio kuin olin odottanut, viitisen asuttua taloa ja suunnilleen saman verran hylättyjä ajan ruskettamia joista kahteen pääsi sisälle. Toisessa oli toinenkin kerros käytössä, vanha tanssipaikka. Käytiin hautausmaallakin ja ajeltiin rautakaivokselle päin vaan tie oli liian huonossa kunnossa.

Elkhornin jälkeen loppuivat taas suunnitelmat, eli seuraava vaihe olisi ajella rauhassa Seattleen, ehkä olla hotellissa yötä ja sitten lentokoneeseen nousu. Mutta se olisi tarkoittanut että matka olisi käytännössä ohi. Tarvittiin vielä loppuhuipennus, ja koska päivemmällä ranchille ajo olisi ollut typerää aikataulun kireyden takia, se alkoi nyt hiljalleen houkuttamaan enemmän ja enemmän. Varovaisten arvioiden mukaan tämä suunnitelma vaatisi läpi yön ajamista, kuskien vaihtamista ja yhden aina vuorollaan nukkumista.

Koska alkuosa molemmista reiteistä kulkivat samaan suuntaan saimme vähän miettimisaikaa. Lisäksi jos ajaisimme ranchille meidän pitäisi löytää suihku jostain, vaelluksen jälkeen sellaista ei vielä ollut tullut vastaan. Jonkun kymmenen mailin päästä vastaan nousi kyltti 'Merry Widow Health Mine & Campground '. Löydettiin sieltä kolikoilla toimiva suihku, Ville kävi vaihtamassa kolikoita joltain seurueelta ja sitten peseydyttiin. Ei mitään tietoa oliko suihkut tarkoitettu vain yöpyjille, mutta kyllähän me niistä maksettiinkin toisaalta.

Yöllä ajaminen oli melko erilaista kuin päivällä. Liikennettä oli vähemmän, katuvaloja huomattavasti vähemmän kuin Suomessa ja erkanevat liittymät näyttivät hämäävän paljon mutkilta. Lisäksi tietöiden kohdalla oli kaistoja vaihdeltu miten sattuu ja uudet reitit merkitty heijastavilla oransseilla tötteröillä jotka näyttivät todella epätodellisilta.

720 mailin päivämatkan jälkeen päätimme pysähtyä parin tunnin torkuille lepoalueelle, kun vielä oli pimeää ja sai siis nukuttua helposti. Siinä jossain neljän ja viiden välillä. Ville otti makuupussinsa ja alustansa ja loikkasi matalan aidan taakse pihalle, minä ja Elina ei jaksettu liikkua niin paljoa ja jäätiin varsin eriskummallisiin asentoihin autoon.

blog: 

Ti 8.9 Portland - Seattle

  • Posted on: 8 September 2009
  • By: janne

Aamu meni tavaroita jakaessa ja etsiessä. Ajoin
Seattlen Fry's Elektronicsiin, iso elektroniikkaliike jossa oli kaikkea musiikkilevyistä oskiloskooppeihin, ostin ulkoisen kiintolevyn jotta saan kaikki kuvat mukaan alkuperäisinä versioina. Matkalla käytiin KFCssä syömässä sankollinen kanaa sormin.

Ville jatkoi loppumatkan ja minä puukotin uuden leluni auki. Tunnin säätämisen jälkeen alkoi vaikuttaa siltä että levy ei toiminutkaan ihan täysin, pitää jaksaa säätää sen kanssa lisää sitten Suomessa.

Majapaikaksi sattui Red Roof Inn, noin mailin päässä kentältä, tarjoasi shuttlebussinkin aamulla. Hyvästeltiin Ville ja matkan ajo-osuus, loppumatka menisikin kahdestaan julkisilla.

Koska kello oli vasta viisi päätettiin lähteä seikkailemaan keskustaan, tavoitteena katsella ympäriinsä ja ehkä käydä jopa elokuvissa. Bussikin pysähtyy juuri sopivasti aivan hotellin nurkalla. Ensin jäätiin pois vähän kaukana, kuitenkin kartalla. Sitten otettiin toinen bussi kun samalla kahden dollarin lipulla pääsi. Noh, muutaman pysäkin jälkeen päästiin kartalle ja alettiin hahmottamaan ettei ollakaan enää menossa keskustaan. Yritettiin etsiä stop nappia muttei löydetty, joten ajettiin viimeisen pysäkin ohi ennen moottoritietä. Siitä se bussi sitten meni pysähdyksettä Everest nimiseen paikkaan 20 min pohjoiseen... Paluubussi onneksi tuli nopeasti. Oltiin ajeltu vähän liian kauas, joten jouduttiin maksamaan dollari lisää.

Kaupungissa käveltiin Space Needlelle, olisi maksanut $16 hengeltä ylös meno joten jätettiin väliin. Käveltiin rantaa pitkin kohti bussilinjaa etsien auki olevaa kahvilaa, valtaosa oli jo kiinni vaikka oli vasta vähän yli kahdeksan. Lopulta ostettiin valmisleivät melkoisen hämyisestä pikkukaupasta.

Paluumatka oli hieman haastavampi kuin oletettiin. Pimeällä paikkoja oli vaikeampi erottaa toisistaan ja niiden järjestyskin oli jo hämärtynyt mielessä. Lopulta kun oikea valomainos näkyi ja vedettiin pysähtymisnarusta, bussi vain jatkoi ja jatkoi suoraan lentokentälle asti. Mietittiin että jäädäkkö vai ei, jäätiin lopulta bussiin kun kentältä kävellen poistuminen vaikutti varsin vaikealta, ja saattaisihan se bussi ajaa melko läheltä hotellia pois kentältä tai kääntyä ja ajaa suoraan sinne. Ja eihän se päätepysäkki nyt niin kaukana voi olla.

Ei ajanut läheltä. Ei kääntynyt takaisin. Kyllä se päätepysäkki vaan oli kaukana, puolen tunnin päässä. Siellä meidät hätisteltiin ulos ja kerrottiin että viimeistään puolen tunnin päästä lähtee takaisin. No onneksi uusi tulikin heti eikä kuskia kiinnostanut että lippu oli jo vanhentunut. 'Pian' taas nähtiinkin hotellin kyltti ja vedettiin narusta... Ja taas bussi kääntyy kentälle. Tällä kertaa ulos tullessaan se kuitenkin ajoi hotellin pysäkin kautta ja päästiin ulos. Ja kello tietenkin oli jo ties kuinka paljon.

blog: 

Pages