Düsseldorf

Pe 1.4 Köln - Düsseldorf

  • Posted on: 1 April 2011
  • By: janne

Tämä aamuna oli selvät suunnitelmat, ensin kiipeilemään ja illalla Düsseldorfiin Lassea tapaamaan. Hostellin 4e arvoinen aamupala oli eilisen tasoinen, jukurttia ja leikkeleita sun sellaista. Eilinen respa oli luvannut että saataisiin jättää matkatavarat päiväksi säilytykseen, mutta uusi miekkonen ei sellaiseen suostunut vaan kehotti jättämään ne aseman lokeroihin. Myöskään hostellin mainoksista löytyvistä vuokrapolkupyöristä ei ollut mitään tietoa.

Aseman lokerikko osoittautui varsin mielenkiintoiseksi kapistukseksi. Ensinäkymältä auttamattoman pieniltä vaikuttaneet muuntajakopperot kätkivät sisäänsä mielenkiintoisen yllätyksen. Käyttöohjeiden kohta "tavarat voi noutaa mistä vain pisteestä" alkoi selittämään konttien pienuutta. Maksun jälkeen hissi vie tavaroille tuodun laatikon varastoon alakertaan ja hakee sen hyllystä kun magneettikortti luetaan uudelleen. Lisäksi alussa tarvitsee maksaa vain lyhimmästä säilytysajasta, pitemmistä maksetaan tavaroita noutaessa.

Pyörien hankkiminen meinasi mennä monimutkaiseksi. Aseman edessä oli kännykällä lainattavia Deutch Bahnin logolla varustettuja pyöriä, mutta niissä ei ollut minkäänlaista tietoa hinnoista. Sisältä asemalta kyselemisestä ei ollut mitään apua, vasta kolmanteen pisteeseen jonottamisen jälkeen meidät vinkattiin pyörävuokraamoa kohti. 24h, 10e/kpl. Vuokraamon yhteydessä oli myös pyörävarasto johon oman pyöränsä sai maksua vastaan tuoda matkan ajaksi turvaan.

Pyörän paikka vaihteli jalankulkijoistakin erotetusta omasta tiestään autoliikenteen sekaan. Hullua ajella liikenteessä isossa kaupungissa, onneksi autoilijat ovat selvästi tottuneet varomaan kevyttä liikennettä ja kaikki ajelevat muutenkin kohteliaasti. Vanhat mummelitkin näyttivät selviytyvän matkasta sujuvasti joten pakkohan se meidänkin oli lopettaa jatkuva jalkakäytäville huoahtamaan väistäminen.

Kiipeilypaikka oli lajin harrastustiloille tyypillisesti sijoitettu sinne missä on halvinta korkeakattoista tilaa, eli vanhaan teollisuushalliin. Päädyttiin ottamaan valjaat ja osoittamaan minun varmistustaidot jotta Ville pääsisi aloittelijaystävällisemmin seinälle. Minulle riitti vallan mainiosti pelkkä boulder. Paikan nimi oli Kletter Fabrik eli kiipeilytehdas ja seinät olivat houkuttavan 16-20 metriä korkeita.

[ibimage==620==node-gallery-display==none==self==null]

Muutaman tunnin jälkeen jatkoimme pyöräretkeämme kohti kaupunkia kiertävää "vihreää vyötä". Noin viiden kilometrin säteellä keskustasta kulkee yhtenäinen kaistale metsikköä ja sitä pitkin kiemurtelee pyörätie. Reittiä ei kuitenkaan ole merkitty kovinkaan tarkasti, joten ajellaan välistä vähän sinne sun tänne ja siinä sivussa pysäytellään isoja teitä minuuteja odotuttavilla valoilla. Erään metsän läpi johtavan tien varrelta löytyy autoille huhuilevia pitkänlinjan ammattilaisia ja seuraavan mutkan takaa paljastuu kääntöpaikka täynnä hieman repsahtaneen oloisia asuntovaunuja tyttöjen nimikylttien kanssa. Paikalle parkkeeratut autot taas olivat varsin uusia.

Pitkän pyöräilyn keskellä alkoi tulla melkoinen nälkä eikä metsikössä ollut näkynyt kioskeja. Lopulta reitti saatiin harhautettua näköetäisyyden päähän huoltoasemasta, edessä vain oli polvenkorkuinen aita. Aidan ylitettyämme löysimme patongit / sämpylät sekä juomista. Uusilla voimilla pääsimme joen rantaan ja reitti muuttui hiljalleen rantatiestä rantalaituriksi. Kummat siniset putket tulivat vastaan uudestaan laskeutuessaan jokeen sotkemaan vettä. Suklaamuseon näyttelyä ei jaksettu mennä katsomaan, mutta lahjakaupasta löytyi suklaata mukaan.

Reitin saapuessa keskustaan alkoi väisteltävien ihmisien määrä kasvamaan. Kirkon ympäristössä siirryimme taluttamaan ja kohta huomasimme että edessä olevista isoista portaista puuttuu rullatuolikaista. Luontevasti vain pyörä ilmaan ja alas kevään ensimmäistä lämmintä päivää paistattelemassa olevien ihmisjoukkojen ohi.

Pyörävuokraamo oli ottanut 50e pantiksi ja kopion ajokortistakin vielä lainatessa. Pyöriä palauttaessa saatiin takaisin viisikymppinen ja kopio jonkun muun ajokortista. Englantia paljoa osaamatonta vuokraajaa oli vähän vaikea saada ymmärtämään mikä meillä oli hätänä. Eikä vieläkään ole täyttä varmuutta tultiinko ymmärrätyiksi, oikeaa kopioa ei löytynyt eli ei siis saatu takaisinkaan.

[ibimage==622==node-gallery-display==none==self==null]

Kirkkoa käytiin ihmettelemässä sisältäkin. Tulivat lopulta hätistelemään pois kun halusivat sulkea ilmeisesti etuosan. Niinpä mentiin asemalle syömään ja päädyttiin sushiin. Tavarat otettiin takaisin tarkoituksella eri pisteestä ilman mitään ongelmia. Junaan mennessä ostettiin vielä kalliit tuoreet smoothiet kun janotti.

Matka seisoskeltiin tavaroitten vieressä kun junassa oli aika täyttä eikä jaksattu kantaa reppuja ja etsiä tyhjää paikkaa johon olisi kaikki mahtuneet. Paikkalippukin olisi maksanut sen 5e ja matkaa oli vain yksi pysäkinväli.

Hostellille päästiin pienellä mutkalla perille. Pientä selvittelyä check-inissä vaadittiin kun Lasselle ei oltu minun tulosta muistettu kertoa ennen varauksia eikä kumpikaan meistä ollut varaaja. Myös Weezeen aamuksi ehtiminen pelasi oman osansa, eli olisiko meidän sittenkin parempi lähteä sinne seuraavaksi yöksi. Hienosti se kuitenkin lopulta selvisi, aikaisin aamulla kulki bussi ja yöpaikka kaikille löytyi.

Parin tunnin lepäilyn, jälkeennäkemisen ja jatkon suunnittelun jälkeen pääsimme kaupungille etsimään paikallista ruokaa. Suunnasta tarkemmin taas tietämättöminä Ville kysyy ohikulkijalta minne se olisi menossa syömään. Niinpä suuntaamme Altstadiin eli vanhaan kaupunkiin.

[ibimage==623==node-gallery-display==none==self==null]

Kävelemme tunnelmallisten puistokatujen ja rantaboulevardien katettujen ruokapaikkojen ohi paikalliselle pubialueelle jossa meno alkaa hiljalleen olla päällä. Ensimmäisessä paikassa meidät ohjataan alakertaan pubin takakulmasta lähteviä ahtaita kierreportaita pitkin, ilmeisesti nuorisopuolelle. Nopean vilkaisun jälkeen juomanlaskija vahvistaa epäilyksemme ruoan puutteesta joten suuntaamme ulos, kuulemma suoraan aktiivisessa käytössä olleen tikkataulun alta.

Lopulta parin yhtä turhan yrityksen jälkeen ja kahdesti samaa umpikujaa kokeiltuamme istumme alas varsin meluisaan, ehkä urheilubaariin nimeltään Ricky's. Tarkemman havainnoinnin jälkeen alkaa vaikuttamaan siltä että olemme asiakaskunnan ikähaitarin yläpäästä, joka kolmas kappale on sama ylivauhdikas versio Happy Birthdaystä jonka mukana on kiva jatkaa ja että facebook bilekuvien ottaminen on korkealla tärkeysjärjestyksessä. Noh, tilaamme pasta painotteiselta listalta jokainen jotain ja selviämme lopulta ulos ilman sen kummempia ongelmia.

Illan päätteeksi käveleksimme vielä joen rannalle syömään katoksissa kalliit jälkiruokajäätelöt kaasulämmittimien valtavien liekkien loisteessa.